Vielä yksi todella kesäinen asupostaus ja samalla jo vähän maisemia Santorinin Oiasta. Santorinista suunnitteilla vielä paljon erilaisia postauksia matkavinkeistä must-see-paikkohin ja tietenkin postausta siitä maailman kuuluisimmasta auringonlaskusta. Näiden kanssa en ajatellut kuitenkaan pitää kiirettä sillä suurin osa teistä on matkaamassa tuonne luultavasti aikaisintaan ensi kesänä ja haluan myös taas palata takaisin meikkijuttujen pariin. Talvella on sitten varmasti ihana palata näihin tunnelmiin ja kuviin kun ulkona sataa vaakatasossa räntää.
![]() |
Toppi: Stradivarius | Shortsit: Cubus | Neule:H&M | Laukku: Malene Birger |
Tykkäsin tähän asuun kesällä yhdistää vielä tuollaisen todella kevyen ja liehuvan neuleen, sillä asu on muuten melko "pikkuinen". Tuolla oli kyllä niin kuuma, ettei tuolle oikeastaan ollut tarvetta, mutta Suomessa kesäillatkin ovat suht viileitä, joten jollekin edes hiemankin lämmittävälle saattaa tulla tarvetta. Varsinkin Kreikassa kannan aina jotakin neuletta tai pitkähihaista mukana, sillä todella useissa ravintoloissa on sellaiset jostain oljista rakennetut todella epämukavat tuolit, joista jää kamalat rannut ja painautumat takareisiin pitkäksi aikaa 😆 Kivempi istua sitten jonkin vaatteen päällä. Kommentoi jos samaistut tähän ja tiedät millaisista tuoleista puhun...tuntuu että niitä on ihan jokaisessa ravintolassa ympäri Kreikkaa saaresta riippumatta.
Yritän jo ensi viikon alkupuolella saada vamiiksi teille suurta kosmetiikkaan liittyvää postausta, jonka vastaava postaus oli viime vuonna yksi luetuimpiani kaikista. Tänä vuonna teen postauksesta vieläkin laajemman ja toivottavasti teitä enemmän auttavan 😉 Eli ensi viikkoon....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti