Noniin se olisi taas aika vuoden kohokohdan kun valitaan kosmetiikan joulukalenterit! Tai ainakin meille kosmetiikkahulluille. 😅 Vielä muutama vuosi sitten oli vain pari mistä valita, mutta viime aikoina näitä on tupsahdellut markkinoille kaikilta mahdollisilta merkeiltä, joten tämä tekee valinnasta entistä vaikeampaa. Jos olisin rikas niin tilaisin ehdottomasti kaikki. Joulukuussa oikein odottaa sitä, että kello soi aamulla kun tietää pääsevänsä avamaan luukun ja saa jotain kivaa...
Ajattelin nyt vähän helpottaa teidän työtänne kalenterin valinnassa, mikäli ei ole vielä tuttua hommaa ja listata tähän viisi omasta mielestäni parasta vaihtoehtoa. Valitsin mukaan kalentereita eri hintaluokista, jotta kaikille löytyisi jotain.
Kalenteria valitessa kannattaa ottaa huomioon se, että minkälaisia/tyyppisiä tuotteita haluaa. Kalentereita on olemassa vaikka minkä sorttisia; kynsi-, tuoksu-, meikki-, vartalo-, hiuskalentereita. Asiaan kannattaa perehtyä, jottei joudu sitten pettymään, kun luukuista paljastuu itselle turhia tuotteita. Suurin osa kalentereista ei ole kuitenkaan mitään halpoja, joten on sitten kiva tuntea saavansa rahoilleen vastinetta.
Huom! Ota rahayksiköt huomioon.
1. Lookfantastic
Hinta: 100€
Arvo: yli 300£
Julkaistaan: 10.10.
Mahdollisuus jo ennakotilata Täältä!
Sisältö: 9 täysikokoista tuotetta ja 16 deluxe- näytettä.
Tämä kalenteri on mielestäni kosmetiikka kalentereiden aatelia ja ainakin edellisinä vuosina on antanut rahoille todellakin vastinetta. Paras myös siitä syystä, että sisältöä ei saa mistään tietää etukäteen, kuten monissa muissa kalentereissa saa, joka on mielestäni vähän tyhmää, mutta toisaalta auttaa sopivan kalenterin valinnassa. Kalenteri on todella monipuolinen ja sisältää kaikkea laidasta laitaan, joten sopii monelle.
Hinta saattaa joitakin säikäyttää, mikäli kosmetiikka ei ole todella lähellä sydäntä, mutta voin luvata, että kalenteri on joka pennin arvoinen. Ja katsokaa nyt kuinka mielettömän kauniskin se on! Itselläni tämä kalenteri on lähtenyt jo tilaukseen. Kannattaa olla ripeä, sillä myydään yleensä nopasti loppuun!
2. Feelunique
Hinta: 42€
Arvo: ei tiedossa
Julkaistaan: 18.10.
Imoittaudu odotuslistalle Täältä!
Sisältö: Kaikkea huulirasvoista paletteihin ja kosteusvoiteista silmänrajauskyniin.
Mikäli edellisen kalenterin hinta hirvitti, niin tässä edullisempi "sekakalenteria" edustava vaihtoehto. Erona edelliseen on se, ettei kalenteri sisällä arvoltaan niin kalliita tuotteita, mutta kuitenkin yhtä monipuolisesti kaikkea. Kannattaa muistaa, ettei tuotteiden hinta takaa aina laatua, joten pidän tätä myös todella varteenotettavana vaihtoehtona.
Muistä käydä ilmoittautumassa odotuslistalle, niin sinulla on paremmat mahdollisuudet saada kalenteri, sillä edullisen hinnan vuoksi sille on varmasti paljon kysyntää.
3. Eleven
Hinta: 145€
Arvo: 500€
Julkaistaan: Lokakuu
Ilmoitaudu odotuslistalle Täältä!
Sisältö: Merkkiluettelon perusteella lähes kaikkea kynsilakoista kasvojen- ja hiustenhoitoon.
Jos haluat olla hieman extra niin tilaa tämä kalenteri. Käsittääkseni tänä vuonna ensimmäistä kertaa julkaistavassa kalenterissa on monipuolisesti kaikkea ja paljon myös selektiivistä kosmetiikkaa. Itse en tätä kalenteri lähde tilaamaan, sillä otan mielummin pari edullisempaa, mutta haluan ehdottomasti joulun jälkeen kuulla teiltä, jotka tilasitte, että oliko hintansa väärti. Teen sitten tammikuussa valitsemistani kalentereista jotakin arvostelun tynkää, niin siihen postaukseen voitte sitten kommentoida myös tämän kalenterin sisältöä.
Hinta: 49€/99€
Arvo: ei tiedossa
Julkaistaan: 18.10.
Voit ennakkotilata Täältä!
Sisältö: vartalon -ja hiustenhoitotuotteita
Tarjolla on siis kahta erilaista/arvoista kalenteria. Tuoteluettelon perusteella suurin eroavaisuus sisällön suhteen on se, että kalliimpi kalenteri sisältää paljon tuoksuja. Tämä seikka tuo pienen riskin tilaamiseen, mikäli olet tarkka tuoksujen suhteen, joita käytät tai sinulla ei ole aiempaa kokemusta kyseisen brändin tuoksuista. Osittain tämän asian perusteella itse tilaisin tuon edullisemman version. En ole muutenkaan suuri hajuvesifani, joten myös siksikin päätyisin tuohon edullisempaan.
Nämä molemmat kalenterit eroavat edellistä siinä, että kalenterit eivät sisällä meikkejä, vaan keskittyvät vartalotuotteisiin. Eli mikäli haluat värikosmetiikkaa, niin älä tilaa näistä kumpaakaan!
5. The Body shop
Hinta: 45£/65£/99£
Arvo: 88£/116£/214£
Julkaistaan: Lokakuu
Voi tilata jo Täältä! tai käydä laittamassa nimesi odotuslistaan myymälöissä.
Sisältö: Suurin osa vartalonhoitoa, mutta mukana myös pari meikkiä.
Tarjolla siis kolme eriarvoista kalenteria. Mikäli odotat sitä, että kalenterit tulevat myymälöihin lokakuussa, niin ota huomioon, että kaikkia malleja ei välttämättä tule ollenkaan kaikkiin myymälöihin, joten suosittelen tilaamaan netistä heti, mikäli hauat varmistaa kalenterin saamisen.
Minulla on kahtena edellisenä vuonna ollut tuo keskihintainen versio ja voin suositella kalenteria ensikertalaiselle, mutta älä tilaa samaa kalenteria peräkkäsinä vuosia, sillä sisälsivät harmittavan paljon täysin samoja ja samassa tuoksussa olevia tuotteita. Nämä kalenterit jakavat paljon mielipiteitä myös sen suhteen, että vartalotuotteet, joita kalentereistä pääosin tulee, ovat todella hyviä kaikin puolin, mutta kääntöpuolena kalentereista tulee myös omasta mielestäni turhaa krääsää, kuten viiloja, pinsettejä, pesusieniä jne. Joillekin nämä voivat olla todella mieluisia, mutta kahtena vuonna peräkkäin samat tarvikkeet alkoivat ärsyttämään.
Valitsin kalenterit kuitenkin listaani, sillä vartalotuotteet ovat niin hyviä ja matkakokoisista suihkugeeleistä, bodybuttereista jne. on aina pulaa. Käsittääkseni tuosta kalleimmasta tulee sitten enemmän täysikokoisia tuotteita ja tuoksuja.
Extrana vielä voisin mainita tänne muutamia hyviä kalentereita, jotka eivät päässeet listalleni:
NYX: mikään aiemmista ei sisältänyt pelkkää värikosmetiikkaa, joten jos sellaisen kalenterin haluat niin suosittelen NYX:n kalenteria. Viime vuonna sieltä tuli 12 mattahuulipunaa ja 12 luomiväriä.
Mavala ja O.P.I: MIkäli taas kynsituotteita kaipaat niin suosittelen näistä jompaa kumpaa.
Essence ja Maybelline Baby Lips: Näitä kalentereita voisin suositella nuorille, jotka aloittelevat meikkausta. Essencen kalenteri sisältää edullisia, mutta laadukkaita meikkejä ja kynsitarvikkeita. Baby Lips- kalenteri huulirasvoja/punia. Sopivat tietenkin myös aikuisille, mutta jos nuorelle pitäisi kalenteri ostaa, niin valitsisin luultavasti jomman kumman näistä.
Lumene: Lumeneltakin on vihdoin tullut kalenteri, joka on hyvä vaihtoehto jos haluaa suosia suomalaista ja ovathan heidän tuotteensakin aivan loistavia. Itse en kuitenkaan tätä kalenteria halua, sillä on kiva tutustua aina aivan uusiin merkkeihin ja Lumenen tuotteet ovat itselleni jo todella tuttuja (Bettebox pitää tästä huolen).
Huh toivottavasti tästä oli apua mahdollisimman monelle sopivan joulukalenterin valinnassa ja nyt ei sitten muuta kuin odotellaan sormet syyhyten, että päästään availemaan luukkuja. Kamalan pitkä aika vielä! 😅
Kommentoikaan ihmeessä ja kyselkää, jos jokin jäi vielä mietityttämään kosmetiikka kalentereissa tai niiden tilaamisessa. Ihanaa viikkoa kaikille! 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti