Vaihdoin taas vaaterekistäni kesävaatteet pois ja talvivaatteita tilalle. Aika kuluu niin nopeasti! Tällaiset vaaterekithät ovat viime vuosina olleet todella suosittuja sisustuselementtejä ja varmaan lähes jokaiselta löytyy tällainen kotoota 😅 Ei siinä mitään, mielestäni näyttää todella kivalta, mutta syy miksi päätin tulla tästä ihan postausta tekemään, ovat hyödyt joita tällainen rekki tuo. En tullut itse edes näitä ajatelleeksi rekkiä hankkiessani vuosi sitten, vaan hankin sen juuri pelkistä sisustussyistä. Ajattelin nyt kuitenkin listata tähän hyötyjä, joita olen vuoden aikana havainnut ja miksi voinkin tällaista lämpimästi suositella...
Rekki muuten Ikeasta ja kultaiset henkarit Clas Ohlsonilta.
Ensinnäkin rekki säästää aivan älyttömästi kaappitilaa ja siihen mahtuu yllättävän monta vaatekappaletta. Vaatteet saa kivasti vaikka värijärjestykseen ja muuttelemalla rekin sisältöä muutat helposti samalla sisustustasi. Itse pidän rekissä aina kyseisen sesongin vaatteita, jotta näen helposti mitä on tarjolla ja kaikkia tulee käytettyä. Jos huomaan, että jtn vaatetta ei tule käytettyä yli puoleen vuoteen, vaikka se on sesonkiin sopiva ja tyrkyllä, niin saa lähteä suoraan kirpparille. Rekin avulla on siis myös helppo huomata, mitä vaatteita ei tule käytettyä lainkaan ja mitkä joutavat eteenpäin.
Olen huomannut että omia vaatteita tulee käytettyä myös paljon monipuolisemmin kuin aiemmin. Ennen sitä nappasi vain pinojen päällimmäisiä vaatteita, koska ei vain jaksanut kaivaa ja samalla räjäyttää koko vaatekaapia. Usein en edes muistanut, mitä vaatteita omistan ja jotkut vaatteet saivat käyttöä vain kerran vuodessa kun järjestin vaatekaappini ja kävin läpi kirpparille menevät vaatteet. Kun ei muistanut mitä omistaa, niin tuntui että kyllästyi helposti samoihin vaatteisiin ja tuntui myös, ettei ole ikinä mitään päällepantavaa. Rekin avulla näet heti helposti, mitä omistat ja tuntuu ehdottomasti siltä, että olisi enemmän valinnanvaraa, kuin mitä todellisuudessa onkaan. En ole mitään kirjaa pitänyt, mutta tuntuu että olisin ostellut uusia vaatteita entistä vähemmän. Eli rahaakin on hieman säästynyt tämän myötä.
Välillä kun istun meikkipöytäni ääressä, jonka vieressä rekki sijaitsee, näen jonkun kivan vaatteen ja rakennan päässäni asukokonaisuuden sen ympärille meikatessani ja kun olen valmis pukeutumaan, niin vaatteet ovat jo valmiina sen sijaan, että alkaisin kiireessä kaivelemaan kaappejani ja etsimään sopivaa asua.
Kun vaatteita käyttää monipuolisemmin, niin ne myös säilyvät hyvänä pidempään, sillä yksittäiselle vaatekappaleelle ei tule niin paljon pesukertoja, kun sitä käytetään harvemmin.
Rekin alapuolella on myös paljon säilytystilaa. Itse pidän siellä aina öisin päiväpeittoa ja koristetyynyjä. Ne on jotenkin kivempi laittaa johonkin, kuin vain heittää likaiselle lattialle. Alatasolla voisi esimerkiksi säilyttää myös kenkiä, kenkälaatikoita, laukkuja jne. Rekkejä on myös tietenkin saatavilla ilman alatasoa, jos niin haluaa.
Mutta joo tällaisia konkreettisia hyötyjä olen huomannut tästä massasisustustrendistä itselleni olevan, joten suosittelen kaikkia edes kokokeilemaan. Saatat yllättyä, kuinka helppoa pukeutuminen voikaan olla ja vältyt pahimmilta asukriiseiltä 😅
Ihanaa viikon jatkoa kaikille! 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti