expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

Vuoden loppuneet kosmetiikkatuotteet + 10 suosikkituotetta

Vuorossa olisi taas koko vuoden loppuneet kosmetiikkatuotteet, mutta hieman uudella tyylillä; kaikkien tyhjäksi tulleiden purnukoiden sijasta ajattelin nostaa esille 10 parasta tai lempparituotetta tästä koko kasasta. Viime vuonnahan tein tosissaan, niin että näytin kaikki tuotteet mitä olin käyttänyt, mutta en koe tätä enää kovinkaan mielenkiintoiseksi tai sellaiseksi, että siitä ainakaan lukija saisi kovinkaan paljoa irti. Viime vuonna oli kiva ensimmäistä kertaa itse nähdä kuinka paljon tätä kosmetiikkaa tulee todella vuodessa käytettyä, mutta näin tokalla kerralla ainakin itseäni kiinnostaa enemmänkin löytää uusia lempparituotteita ja suositella niitä myös teille. Ajattelin tämän olevan kiva idea, sillä testailen todella paljon eri merkkien tuotteita, niin uusia hyviä tuotteita nousee aina esiin. Alla linkki viime vuoden postaukseeni, mikäli pelkkä tyhjien purnukoiden määrä jotakin kiinnostaa...



Melko saman suuruiselta tuo kasa tänäkin vuonna näyttää, mutta kun tuotteita kävin läpi niin huomasin niitä selkeästi olevan kuitenkin vähemmän, varsinkin meikkien osalta. Tämä selittyy sillä, että koulun lähipäiviä on näin opintojen lopulla huomattavasti vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä siis tarkoittaa sitä, että olen istunut enemmän kotona, enkä ole niin jaksanut/ei ole tarvinnut panostaa ulkonäköön. Kun ei ole joka päivä ollut pakko liikkua mihinkään, niin näköjään myös kosmetiikan käyttö vähenee...


Sitten näiden koko vuoden aikana suosikeiksi nousseiden tuotteiden kimppuun. Mukaan pääsi aika monenlaisia tuotteita; on hius-, vartalo- ja kasvotuotteita, sekä yksi lisäravinne.

1. Schwarzkopf Gliss Hair Repair Fiber Therapy Bonding Shampoo

Tuli Bette Boxista testiin ja myydään ihan marketeissa. Todella hyvän ja voimakkaan tuoksuinen shampoo. Tuoksu muistuttaa ihan Victor&Rolfin hajuvesiä, tietenkin laimeampana. Pesuteho oli markettituotteeksi yllättävän hyvä ja koin tuon tekevän hiuksista ainakin kiiltävämmät. Yleensä käytän kampaamotuotteita, mutta tuota voisin jopa ostaa ihan jatkuvaankin käyttöön.

2. Victori`s Secret Pure Seduction Luminous Tinted Lotion

Paras "kertakäyttöinen irseruskettava", jota olen ikinä testannut. Levitin tuota siis kesällä suihkun jälkeen iholle ja ihosta tuli heti ruskeampi ja hieman säihkyvä. Kuivuu todella nopeasti, eikä likaa valkoisiakaan vaatteita. Tuoksuu ihanalle, eikä yhtään itseruskettavalle. Lähtee ensimmäisessä pesussa kokonaan pois eikä likaa pyyhkeitä. Tuo juuri kyseinen on limited edition -tuote, mutta joka kesä VS:llä on jokin vastaava tuote valikoimassa, mutta aina eri nimellä ja erilaisessa putkilossa. Kannattaa aina kesän alussa metsästää. Tämän vuoden kesän lopussa ostin ensi kesälle varastoon vastaavan, eli Pink tuotesarjan What Tan Lines Tinted Self-Tannerin.

3. Palmolive Gourmet Mint Shake Body Butter Wash

Rakastan kaikkea mintulta tuoksuvaa kosmetiikkaa ja kun tämä viime keväänä ilmestyi kaupan hyllyille, niin pitihän tätä testata. Aivan ihanan raikas tuoksu! Ei myöskään kuivata ihoa, vaan jättää nimensä mukaisesti body butterin tunnun iholle. Voi kun kyseisestä sarjasta tulisi myös vartalovoide tai body butter!



4. Nivea Creme Care Waterproof Eye Make-up Remover

Ensimmäinen tuollainen tuli testiin taas Bette Boxista, mutta sen jälkeen olen ostanut tuota aina vain lisää. Paras silmämeikinpoistoaine, jota olen testannut. Ihanan sellainen kermainen ja voidemainen tuote, olematta kuitenkaan öljyinen. Tällä lähtee myös glitterit ja ripsiliimat. Ei tarvitse hangata hulluna, vaan meikki suorastaan sulaa pois iholta. Löytyy ihan perus marketeista ja edulliseen hintaan, joka on aina kiva plussa! 

5. Dermalogica Daily Microfoliant

Paras kuorintatuote kautta aikojen. Ensimmäisen kerran tuli taas yllätys yllätys Bette Boxista testiin, mutta sen jälkeen olen ostanut itse Stockalta tai Hehkusta. Ainut kuorinta, joka oikeasti kuorii kaiken kuolleen ihosolukon sekaiholtani, kuitenkaan kuivattavatta liikaa. Tuon jälkeen iho on oikeasti äärettömän sileä ja pehmeä. Koko suhteellisen kalliin hintansa arvoinen, enkä lopeta tuon käyttöä varmaankaan koskaan.

6. SP Luxe Oil Keratin Restore Mask

Tätä hiusmaskia olen käyttänyt joskus nuorempana, mutta sitten koko tuote unohtui välissä. Viime jouluna sain tätä joululahjaksi sellaisen lahjapakkauksen mukana ja ihastuin uudelleen. Ihan täydellinen tuote pitkille ja rasittuneille hiuksille ja tuoksu on aivan taivaallinen. Annan tuon aina saunan yhteydessä vaikuttaa (alalauteella, jottei kuumuus vaurioita hiuksia samalla) noin 5 minuuttia ja hiukset ovat oikeasti joka käytön jälkeen paremmassa kunnossa. Eron näkee selkeästi jo yhden käyttökerran jälkeen.

7. Treacle Moon One Ginger Morning Bath and Shower Gel

Tätä tuli käytettyä vuoden kuluessa sekä tuo pieni että isokin putilo. Löytyi taas Bette Boxin kautta. Bette Boxi on kyllä älyttömän hyvä tapa löytää uusia suosikkituotteita ja päästä testailemaan eri merkkien tuotteita monipuolisesti! Tuo on sellaista limen vihreää/neon keltaista suihkugeeliä, joka tuoksuu ihan sitruuna-inkivääri- shotille. Todellakin piristää ja herättää aamulla ja pesuteho on myös ihan hyvä. Tässä tuotteessa kylläkin tuoksu toi sen tälle top10 -listalle. Saa ainakin Sokoksista.

8. Wella Cr Oil Reflections Shampoo

Todella hoitava ja taas ihanan tuoksuinen shampoo. Taas Bette Boxin kautta tutustuin ja itse asiassa tänään kävin Sokoksen Hiusten hellimis viikoilta ostamassa täysikokoisen tuotteen. On alessa siellä! Pesee hyvin, mutta selkeästi hoitaa samalla. Ei kannata pelätä tuota öljyä tuotteessa, mikä ainakin itseäni ensin pesutehon kannalta mietitytti, mutta turhaan. Ei jätä hiuksia yhtään likaisen tuntuisiksi.



9. Lumene Lähde Arctic Dew Aqua Serum.

Pahoittelut ettei näy "ryhmäkuvassa" kunnolla, mutta tuossa parempaa kuvaa. Tätä koko sarjaa jo suosittelinkin näköjään vuoden 2017 kosmetiikkasuosikeissani:
mutta suosittelen uudelleen ja varsinkin tuota seerumia. Auttaa oikeasti varsinkin pintakuivan talvi-ihon taltuttamisessa.

10. Bioteekin Probiootti Comp probioottivalmiste

Hieman randon tuote, mutta en ole ollut kertaakaan kipeäni viime kevään jälkeen tuon tuotteen käytön aloitettuani. En tiedä onko sattumaan, mutta en ole koko aikuisikäni aikana ollut näin montaa kuukautta putkeen terveenä. En ole tähän mennessä saanut edes vuosittaista syysflunssaani! Otan aina kapselin illassa ennen nukkumaanmenoa ja ei täyteen vatsaan. Tällöin kuulemma tehoaa parhaiten. Tuota voi siis käyttää päivittäin tai kuurina. Sisältää myös biotiinia, joka sai minut juuri tuon kyseisen tuotteen valitsemaan kaikkien satojen probioottivalmisteiden joukosta. Auttaa siis muunmuassa hiustenkasvuun. Tuota saa ainakin Lifesta ja voin lämpimästi suositella.

Siinä olikin kaikki kymmenen kuluneen vuoden aikana parhaimmaksi nousseista tuotteista ja näitä ihan jokaista voin suositella täydellä sydämellä teille kaikille. 💗

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti