Keräsin tähän nyt kymmenen mielestäni ehdottomasti parasta kosmetiikkatuotetta vuodelta 2017. Tuotteita, jotka olen siis ostanut/ottanut käyttöön vuoden aikana. Jotkut tuotteista on saattanut olla markkinoilla jo vuosia, mutta itse kokeilin niitä vasta vuonna 2017 ja ihastuin heti. Näitä kaikkia tuotteita voin suositella täydestä sydämestäni teille, sillä ovat vain niin hyviä.
Koitin laittaa tuotteet myös jonkinlaiseen parhausjärjestykseen, joka oli todella hankalaa, sillä listalla on niin monta täysin eri sorttista tuotetta, mutta koitin ajatella sitä kautta, että mikä tuote on tuottanut itselleni eniten iloa ja hyötyä vuoden aikana.
💓
1. THE BODY SHOP: SOFT FACIAL CLEANSING SPONGE
Heti alkuun näinkin mielenkiintoinen tuote, 😅 mutta tämä kasvojenpuhdistussieni on yksinkertaisesti mullistanut koko kasvojen puhdistukseni ja nostanut sen aivan uudelle levelille. En aiemmin käyttänyt, mitään "välinettä" kasvojeni pesuun, mutta sain tämän sienen viime vuoden kosmetiikkakalenteristani, joten tietenkin kokeilin.
Sieni on pehmeä ja ihanan tuntuinen kasvoilla ja pesee niin hyvin! Aiemmin kasvoihini jäi aina jonkin verran meikkiä, joka ilmeni siitä kun pesun jälkeen pyyhki kasvot vielä kasvoveteen kostutetulla vanulapulla, niin siihen jäi aina meikkiä. Ei jää enää. En ymmärrä miten olen voinut elää ilman tätä. Kesällä kerran unohdin tämän kotiin matkani ajaksi ja pelkillä käsille (ja pesuaineella) pesemällä kasvot jäivät oikeasti likaisen tuntuisiksi ja epäpuhtauksia ilmeni heti seuraavana päivänä, kun kasvoni olivat jo tottuneet tämän käyttöön. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Hintaa vain noin 4 euroa ja edellinen sieni kesti käytössä hyvänä vuoden. Nyt joulupukki toi uuden tilalla, joka on kuvassa vielä paketissa.
💓
2. LUMENE LÄHDE SARJAN TUOTTEET
Tiedän että tämä on vähän huijausta, kun tässä on kolme tuotetta, mutta en vain osannut päättää yhtä lempparia, sillä koko sarja on aivan ihana. Niin raikkaan ja puhtaan tuoksuinen ja täydellinen sarja talveksi kosteuttamaan kuivaa ihoa. Jos on ihan pakko valita näistä paras, niin tuo suihke on aivan ihana ja monipuolinen. Käy meikin päälle, alle ja sitä voi myös miksata esimerkiksi luomiväriin, saadakseen siitä pigmenttisempää. Kokonaisuudessaan tämä sarja on paras, mitä Lumene on ikinä julkaissut ja etenkin tuotteiden raikkaista tuoksuista pidän kovasti. Hyvää vaihtelua mielestäni hieman imelälle lakan tuoksulle, jota on paljon Lumenen tuotteissa, mutta josta en itse kauheasti pidä.
💓
3. NYX ULTIMATE PALETTI: BRIGHTS
Ostin tämän paletin kesällä aleista ja ajattelin tämän jäävän vain "maskeerauskäyttöön" räikeiden sävyjen vuoksi, mutta tämä on saanut yllättävän paljon käyttöä myös ihan arkimeikeissä. Ehdottomasti vuoden käytetyin palettini. Todella monipuoliset sävyt etenkin jonkin muun neutraalimman paletin seurana loistava. Itse pidän usein yläluomen neutraalina, mutta sitten lisään alaluomelle jotakin näistä sävyistä. Näin on syntynyt todella kivoja silmämeikkilookkeja.
Paletti saattaa alkuun näyttää juuri siltä, että ei olisi paljoakaan käyttöä, mutta varsinkin nyt kun esimerkiksi punertavat silmämeikit ovat muodissa, niin jokaisella pitäisi olla valikoimissaan yksi tällainen räväkämpi paletti, joka on todella monipuolinen kun sitä vain ryhtyy rohkeasti käyttämään. Myös kompaktin kokoinen ja värit ovat todella pigmenttisiä.
💓
4. LANCOME LA VIE ESTE BELLE L`ECLAT HAJUVESI
Tämä hajuvesi on aivan ihanan tuoksuista. Makea ja voimakas, juuri sellainen millaisista tuoksuista pidän. Todella epätyypillinen tuoksu Lancomelle, verrattuna moniin heidän tuoksuihinta, jotka sopivat mielestäni ehkä hieman aikuisemmalle naiselle. Esimerkiksi se "tavallinen"/alkuperäinen La vie este belle on mielestäni juuri sellainen tyypillisempi Lancomen tuoksu aikuiselle, mutta tämä uusi versio on täysin erilainen. Myös voimakas, mutta jotenkin raikaampi ja nuorekkaampi. Kannattaa käydä nuuhkimassa, vaikket Lancomen tuoksuista yleisesti pitäisikään, tämä saattaa yllättää.
Törmäsin tähän vasta joulukuun alussa Ruotsin risteilyllämme ja ihastuin tähän heti. Onneksi joulupukki (äitini), sitten toi tämän kun sai vihjeen laivalla, että pidän tästä. Tuoksu on niin hyvä, että lyhyestä käyttöajasta huolimatta tämä pääsi heti tälle listalle ja myös melko korkealle sijallekin.
💓
5. LUMENE INVISIBLE ILLUMINATION SARJAN TUOTTEET
Taas huijausta, mutta en pystynyt näistäkään päättämään. Tuo highlihgt -sävy on ollut jokapäiväisessä käytössäni jo pidempään ja pidän siitä todella paljon. Tuo ihanaa tervettä hehkua kasvoille, ilman liiallista glitteria jota monissa highlighteissa on, joten sopii hyvin myös arkeen. Nuo pipettipullot ovat myös aivan ihania ja jotenkin ylellisen tuntuisia käytössä.
Tuo seerumi taas on tuonut paljon hyötyä. Sen avulla olen saanut muutamia liian mattaisia ja kuivattavia meikkivoiteita käyttöön, kun olen sekoittanut siihin pari tippaa tuota seerumia. Muuten meikkivoiteet olisivat jääneet täysin käyttämättä. Pelkästään käytettynä tuo seerumi ei minulle ainakaan näin talvella riitä, mutta juuri liian tänkköihin ja paksuihin meikkivoiteisiin sekoitettuna aivan loistavaa tavaraa.
💓
6. NYX INTENSE BUTTER GLOS
Minä huulikiiltojen vihaaja rakastuin täysin näihin Nyxin intensiivisiin huulikiiltoihin. Näin talvella, minun on hankala käyttää huulilakkoja, joista pidän todella paljon, mutta ne kuivattavat liikaa jo valmiiksi kuivia huuliani. Tässä tuotteessa yhdistyy huulilakan täysi peittävyys ja huulikiillon hoitavuus ja kosteutettu tunne.
Normaalisti en ole pitänyt huulikiilloista, sillä niihin jää hiukset kiinni, leviävät helposti ja tuntuvat ällöttävän limaisilta. Tämä huulikiilto ei jää kuitenkaan yhtään tahmeaksi ja on jotenkin todella kevyt huulilla. Niin helppo laittaa ilman rajauskynää ja pysyy hyvin, sekä voi lisätä päivän mittaan, toisin kuin huulilakkojen lisääminen ja kerrostaminen on hankalaa. Äärettömän hyvä tuote ja kiva sävykin. Pakko käydä ostamassa pari sävyä lisää tästä.
💓
7. TOO FACED GLITTER GLUE
Yksinkertaisesti paras glitter primer, mitä olen kokeillut. Pitää glitterin hyvin paikallaan ja levittyy tasaisesti. Ei tästä mitään lisättävää. Osta jos löydät tämän ja käytät yhtään irtoglittereitä.
8. BENEFIT BENE TINT
Tämä on ehkä hieman erikoisempi tuote, täysin nestemäinen poskipuna. Tämä on siis todella litkua, yhtä ohutta kuin vesi. Näyttää pullossa hurjan punaiselta, mutta poskille meikkisienellä levittäessä saa todella kauniin ja luonnollisen punan. On ihan jokapäiväisessä käytössäni.
Tämä tuli jo pari vuotta sitten Benefitin minikokoisten tuotteiden setissä ja jäi kaapin pohjalle. Kuitenkin Lumenen nestemäisiin pohjatuotteisiin ihastuttuani halusin kokeilla enemmän nestemäisiä tuotteita pohjan tekoon ja jäin ihan koukkuun. Kaikki on helppo levittää samalla sienellä ja lopputuloksesta tulee todella luonnollinen ja jotenkin hehkeäpi, kuin puuterista tuotteita. Toki puuteroin koko kasvot kevyesti kaikkien nestemäisten tuotteiden päälle, mutta kannattaa ehdottomasti rohkeasti kokeilla enemmän nestemäisiä tuotteita, vaikka saattavatkin vaikuttaa alkuun hieman "epäilyttäviltä".
💓
9. NIVEA CREME CARE SILMÄMEIKIN POISTOAINE
Niin perus tuote, mutta äärettömän hyvä. Tämä tuli Bette-boxista ja kokeiltuni en aio käyttää jatkossa enää mitään muita silmämeikinpoistoaineita kuin tätä. Poistaa meikin niin helposti (myös siis kaikki vedenkestävät) jättäen silti ihon pehmeäksi, eikä kuivata mitä kaikki muut kokeilemani tuotteet ovat aiemmin tehneet. Tällä saan helposti pois myös kaikki koko kasvojen maskeeraukset glittereineen ja kasvoväreineen, jotka ennen tuottivat suuria ongelmia. Tämä on myös huomattavasti miellyttävämpää levittää, kuin pelkkä nestemäinen/"veden tapainen" tuote. Tämä on siis paksua kermamaista, joka liukuu iholla ihanasti.
💓
10. REAL TECHNIQUES MIRACLE DIAMOND SPONGE
Todella hyvä meikkisieni. Pesee kaikki Beauty blenderit mielestäni mennen tullen. Monia eri värejä olen niistä testannut. Tämä on jotenkin pehmeämpi ja terävä alakulma on täydellinen silmien sisänurkkiin ja nenänpieliin, joihin en vain kunnolla päässyt edes Beauty blenderin terävällä päällä. Tämä on nyt siis tässä kuvassa Beauty belnderin pidikkeessä, mutta sieni on siis Real Techniquessin. Ja onhan tuo marmorinen sieni myös äärettömän kauniin näköinen.
Mutta joo tässä olivat nyt vuoden 2017 kosmetiikan lempparini ja kaikki tuotteet olen siis itse ostanut/saanut lahjaksi (ei yhteistyönä) ja voin näistä ihan jokaista suositella todella lämpimästi. Hei ihanaa vuoden 2018 alkua kaikille ja tällä viikolla palaan vielä Lookfantasticin joulukalenterin sisällön parissa. 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti