expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

Allas Sea Pool

Päätin lähteä ystäväni kanssa testaamaan Helsingin kauppatorilla sijaitsevaa Allas Sea Poolia. Tällä kertaa päätettiin kokeilla vain ruoka-ja juomapuolta ja jättää uiminen myöhemmälle kesää, kun ilmat hieman lämpenevät. Paikalla oli rakennustyöt vielä hieman kesken, kuten alla olevasta kuvasta näkyy, mutta se ei häirinnyt oikeastaan ollenkaan. Sisätilat olivat jo siistit ja pääsääntöisesti valmiit. 



Aluksi kun tulimme paikalle, olimme hieman hämillämme, että missä on mitäkin, sillä huomasimme paikan olevan monessa eri kerroksessa. Emme huomanneet kauheasti mitään opasteita, vaan menimme suoraan kysymään henkilökunnalta, että mistä saa mitäkin. Jälkikäteen kuitenkin katsoessani yrityksen nettisivuja, niin huomasin, että siellä on eritelty tarkemmin kaikki eri kerroksien tarjonta. Uskoisin kyllä, että joitakin opasteitakin paikalle tulee, sitten kun se on täysin valmis. 

Kävimme tutkimassa eri kerroksia ja tulimme siihen tulokseen, että ylimmässä kerroksessa oli terassi ja baaritiski, keskikerroksessa oli tarjolla lounasta ja hieman ravintola tyyppistä meininkiä ja alimmassa kerroksessa oli sitten enemmän kahvila tyyppistä tarjontaa salaattibaareineen. Paikan nettisivujen mukaan tarjolla on siis aamiaista, lounasta, lämpimiä ruokia sekä kahvilatuotteita, juotavia ja välillä jopa livemusaa. Pitää mennä joku kerta testaamaan drinkkitarjonta ilta-aikaan.

Kaikkiin kerroksiin pääsi ilmaiseksi, ostamatta lippua uimapuolelle, joka oli todella kiva yllätys. Päätimme jäädä alimpaan kerrokseen, sillä siellä oli tarjolla meille sopivaa pientä lounasta ja juotavaa. Vaikka olimme alimmassa kerroksessa, niin näkymät olivat aivan huikeat ja vaikka olimme myös meren äärellä, suht viileässä säässä, niin paikalla ei kuitenkaan tuullut paljoa. En tiedä johtuiko rakennuksen muodosta vai mistä, mutta tarkeni oikein hyvin syödä ulkona.


Itselleni valitsin juuresranskiksia ja niille sai valita dipin, muistaakseni kolmesta eri vaihtoehdosta. Valitsin Allasdipin, joka oli sinappipohjainen majoneesi. Juuresranet ja dippi olivat täysi kymppi. Juomaksi valittiin valkoviini jaettavaksi.

Aina kun lähden testailemaan uusia ravintoloita tai kahviloita, otan tietyn ystäväni mukaan, sillä hän on jo vuosia ollut vegaani. Tämä tuottaa usein ongelmia monissa eri ravintoloissa. Lähes kaikkialta saa nykyään kylläkin kasvisruokaa, mutta täysin vegaanisia vaihtoehtoja on vielä kuitenkin harvassa, ellei tyydy pelkkään vihreään salaattiin. Täällä vegaanius ei kuitenkaan koitunut ongelmaksi. Ystäväni sai salaattibaarista salaattiinsa todellakin muutakin, kuin pelkkää vihreää salaattia. Usein esimerkiksi herkkusienien marinointiin on käytetty kuulemma hunajaa, mutta täällä ei oltu. Tämäkin oli todella positiivinen yllätys, että myös ystäväni sai mieleistään ruokaa ilman ongelmia.

Aluksi herkkusienien marinaadista kysyttäessä, myyjä ei ollut täysin varma asiasta, mutta hoiti tilanteen todella ystävällisesti ja kävi nopeasti tiedustelemassa asiaa keittiön puolelta. Salaatin sai heti mukaan ja ranskalaiset tuotiin ulos, jossa istuimme. Ei tarvinnut kauaa odotella.

Hintataso oli keskivertoa. Oikeastaan olin odottanut paljon kalliimpaa, sillä oletin ruokien hinnoissa olevan hieman näköalalisää, mutta yllätyin positiivisesti, että hintataso olikin hyvin kohtuullinen.


Asiakaspalvelu pääsi myös toiseen testiin, kun ensimmäistä kertaa jalassani olevat kangät olivat hiertäneet kantapäähäni rakon. En ollut tietenkään näin kesän alussa vielä muistanut ottaa laastareita mukaan laukkuuni. Alimmassa kerroksessa oli pieni myymälä, jossa myytiin joitakin perus uimatarvikkeita, vesipulloja, patukoita yms. Kävin kysymässä myymälästä, että sattuisiko heillä olemaan minulle laastaria, kun myynnissä niitä ei tietenkään ollut, niin henkilökunta vastasi taas, että tottakai onnistuu. Suuri plussa!


Pöytiä ja tuoleja myös näytti kolmessa eri kerroksessa olevan aivan joka puolella ja paljon, joten tuonne uskaltaa varmastikin mennä myös viikonloppuisinkin ja helteillä. Tällä kertaa olimme paikalla siis tiistaipäivänä toukokuussa, joten ruuhkaa ei luonnollisestikaan ollut, mutta aion varmasti mennä uudelleenkin myös jonakin viikonloppuna.


Kokonaisuudessaan paikka on aivan huikea niin maisemiltaan ja asiakaspalvelultaan, kuin tarjonnaltaankin. Pidän paikkaa ehdottomasti käymisen arvoisena, mikäli tulet Helsinkiin ja muutenkin. Helpossa paikassa ja ennen kaikkea monipuolinen paikka. Tällä tarkoitan sitä, että voi tulla aamupalalle, lounaalle, päivälliselle, drinksuille jne. 

Mutta siis yhteenvetona ainakin tämä käyntikerta oli ihan 5/5 ja voin suositella paikkaa lämpimästi. Ainiin ja tärkeä huomio vielä; myös siistit vessat! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti