Nyt tulisi hieman erilaista postausta, nimittäin aion kertoa teille miten- ja mitä kosmetiikkaa pakkaan aina matkalle. Tässä ensimmäisessä osassa keskityn itse meikkeihin ja toisessa osassa tulee sitten muu kosmetiikka.
Äkkiseltään saatat nyt miettiä, että mitä ihmeellistä meikkien pakkaamisessa nyt on, kaikki vaan meikkipussiin ja menoksi. Mikäli omistat/käytät suhteellisen vähän meikkejä niin asia voi käydä noin helposti, mutta meillä meikkifriikeillä on aina ongelmana se, että mitä ottaa mukaan ja mitä karsia pois. Mitä tulee käytettyä ja mikä on turhaa. Miten ja mihin pakata että kaikki mahtuu, muttei rikkoontuisi jne.
Olen matkustanut elämässäni todella paljon ja koen, että olen nyt viimein löytänyt omat hyvät ruutiinit tähän meikkien pakkaamiseen, joten haluan nyt jakaa nämä teidän kanssanne, jos vaikka joku hyötyisi näistä omissa pakkailuissaan.
Ennen:
Kuvassa näkyy tuotteet, joita käytän tällä hetkellä sellaiseen astetta parempaan meikkiin. Juhlavampaan kuin perus arkimeikki, mutta ei kuitenkaan mikään juhlameikki. Toki tuotteet vaihtelevat ajan myötä, mutta tuossa nyt sellainen setti, jota käytän tällä hetkellä, jos lähden vaikka kaupungille syömään. Juuri sellaisiin tilanteisiin, joita lomamatkat ovat täynnä (siis iltaisin). Luomiväripalettikin vaihtelee usein, mutta valitsin tuohon nyt eniten käytetyn.
Jos nyt mietit, että kamala miten paljon meikkejä niin onhan tuossa 😅 Jokaista todellakin tungen naamaani. Itselleni meikkaaminen on intohimo ja rauhallinen laittautumishetki on päiväni kohokohta, johon haluan panostaa ja käyttää aikaa siihen. Tuon kasan pakkelia saan naamaan 30 minuutissa. Mutta mikäli lähtisin nyt nuo kaikki raahaamaan ulkomaille, niin laukku täyttyisi nopeasti ja varsinkin kilot nousisivat taivaisiin. Kosmetiikan huonoin puolihan on sen painavuus. Etenkin nuo isot lasiset pakkaukset ja paletit kerryttävät painoa nopeasti.
Jälkeen:

Pystyn kuitenkin nipistämään meikkien määrän tuollaiseksi ja saamaan silti aivan saman lopputuloksen naamaani vaihtamalla tuotteita monitoimi- ja matkakokoisiin tuotteisiin, sekä erilaisiin pakkaustyyppeihin. Aika iso ero. Ennen -kuvassa oli vain yksi arkihuulipuna, mutta matkallehan täytyy tietenkin ottaa useampi eri päiville, joten käsitellään huulituotteet erikseen myöhemmin...
Mikä muuttui:
- Ensimmäisenä eliminoin aina kaikki lasiset purkit ja vaihdan matkakokoihin, muovisiin pakkauksiin tai jos ei ole varastossa mitään korvaajaa, niin kaupoissa myydään sellaisia muovisia pikkupurkkeja, joihin esimerkiksi meikkivoidetta, pohjustusvoidetta ja muita nestemäisiä tuotteita voi itse laittaa sopivan määrän. Kotona käytän aina pohjalle nestemäisiä tuotteita ja kiinnitän puuterimaisilla, mutta matkalla selviän pelkillä puuterimaisilla tuotteilla ja tämä säästää jo paljon tilaa.
- Paletit. Itse jätin suoraan tuon ison colorcorrect- paletin pois, sillä ulkomailla naama saa aurinkoa ja ruskettuu, sekä epäpuhtaudet vähenevät, joten korjattavaa ei ole niin paljon. Minulla on kuitenkin perus nestemäinen peitevoide back uppina. Luomivärejäkään ei tarvitse matkalla olla kaikkia maailman eri sävyjä, vaan mukaan voi ottaa jonkun pienen, mutta monipuolisen paletin. Itselläni tuosta BH Cosmetics:n paletista on tullut ihan luotto matkakumppani, sillä sisältää kaiken tarvittavan, mutta on sopivan pieni. Iso peili kulkeutuu myös sen mukana. Tuo Makeup Revolutionin varjostus- ja korostupaletti on ja pysyy, sillä se on älyttömän monipuolinen. Sen lisäksi ei tarvitse muita yksittäisiä highlightereita tai puutereita. Muista, että esim. tuollaista korostus- ja varjostuspalettia voi käyttää myös luomiväreitä, kuten itsekin aina perusarjessa teen, joten koko luomiväripaletti ei olisi edes välttämätön.
- Oikeastaan kaikki muu vaihtui ripsaria myöten matkakoihin ja esimerkiksi Lumenen huuliöljy Hawaiian Tropicin aurinkosuoja huulikiiltoon jne. Siveltimien määrä on vakio ja niistä en pysty tinkimään.
Mitä tuli lisää/tilalle:
- Kun ensin on karsittu, niin sittenhän voidaan tuoda lisää tilalle 😆 Ei vaan itselleni matkalle lähtee aina tavallisesta poiketen esimerkiksi enemmän värikkäitä kajaaleita, joita tykkään laittaa alavesirajaan ja tuoda niillä sitä vaihtelua ja monipuolisuutta meikkeihin.
- Toisena ne huulipunat. Niitähän nyt on oltava enemmän kuin pari, sillä ei ikinä tiedä mikä fiilis matkalla on minäkin päivänä. Ennen raahasin järkyttävän määrän huulipunia mukaan ja yli puolet jäi käyttämättä. Vinkkini tähän ongelmaan on valita mukaan sellainen setti jossa on kirkasta ja nudea, mattaa ja kiiltävää. Ei kuitenkaan keskenään toistensa kaltaisia sävyjä. Suosin myös sellaisia tuotteita, jotka eivät jokainen tarvitse erikseen rajauskynää seurakseen, vaan pari eri rajauskynää riittää ja mätsää moneen eri huulipunaan tai sitten valitsen sellaisia tuotteita, jotka eivät vaadi rajauskynää ollenkaan. Voit myös hieman pohtia etukäteen, millaisia asuja olet ottamassa mukaan, että jos jokin asu vaatii ehdottomasti jonkun tietyn punan, niin et unohda sitä, mutta koita myös miettiä mitkä punat sopisivat mahdollisimman monen asun kanssa.
- Muistetaan näissä huulipunissakin suosia pikkukokoja. Nuo NYX:n tuotteet ovat loistavia.
Kuulostan muuten hullulta ja neuroottiselta kun kirjoitan tätä, mutta olen huomannut tällaisen suunnittelun erittäin hyödylliselsi ja käteväksi 😅 Kertokaa kommentaissa jos siellä on joku muukin, joka suunnittelee huulipunan sävyjä ja asukokonaisuuksia etukäteen matkoille.
Tällaisen kokelman olen kokenut itselleni hyväksi ja riittäväksi kahdenkin viikon matkalle. On kaikki mitä tarvitsen. Näistä saan 8 erilaista huulikomboa luotua, joista jokainen on keskenään erilainen.
- Klassinen kylmä punainen on aina oltava mukana mihin meneekin!
- Kirkas oranssi on kestosuosikkini kesällä ja ruskettunutta ihoa vasten.
- Kirkas fuksia on myös todella kesäinen ja aina varma valinta säväyttäjäksi muuten tylsäänkin meikkiin.
- Nuo Clarinsin nudet hoitavat huulikillot ovat ihan must have minulle ulkomailla kun huulet kuivuvat, mutta haluat päivälläkin että huulilla on edes jotain sävyä. Ne siis oikeastaan päiviksi, altaalle ja rannalle.
- Sitten nudeihin; yksi mattainen nude. NYX:n Soft matte lipcream sävyssä Stockholm. Ilman sitä en lähde minnekään. Aivan luottosävy ja sopii aina ja kaiken kanssa.
- Sitten yksi kiiltavä nude on myös aina paikallaan.
- Sitten kevyt pinkki huulipuna, jota voi huoletta levitellä ilman peiliäkin. Hyvä jos ei jaksa panostaa.
- Viimeisenä yksi NYX:n intensiivinen butter glos, josta on tullut lempparini viime aikoina.
Tuossa vielä kaikki mukaanlähtevät meikit huulipunineen. Näyttääpä taas jotenkin paljolta, mutta tuo on paras mihin pystyn 🙈
Ennen: Jälkeen:
On tuossa nyt huulipunien kanssakin silti eroa alkutilanteeseen ja etenkin painoon kun nuo kaikki isot putilot on eliminoitu.
Pakkaus:
Suurimpana ongelmanani oli aiemmin se, että kun laittoi kaikki meikit vain sekaisin meikkipussiin, niin mitään sieltä ei tuntunut löytyvän perillä ilman hirveää kaivamista. Levitin sitten aina meikkauksen alussa kaiki meikit partsin pöydälle (meikkaan ulkomailla aina parvekkeella, sillä niin järkyttävä valaistus huoneissa) siitä sitten kajaalit vierivät ympäri lattioita ja välillä ulos parvekkeelta ja pikkutarvikkeet tuulen mukana ympäriinsä. Toinen ongelma oli tuotteiden ehjänä pysyminen sullotussa matkalaukussa.
Löysin tähän ongelmaan pelastajan Ebaystä hintaan 5e (hinta vaihtelee vuosittain hieman, tällä hetkellä 4,56€) Aivan täydellinen meikkilaukku, jossa on tarralla irroitettavat "tilanjakajat", joita voi siis vaihdella mielensä mukaan eri järjestyksiin, jolloin meikkilaukkuun syntyy juuri sinun meikkiesi kokoon sopivia osioita. Kannessa olevaan verkkotaskuun mahtuu kaikki kynämalliset- ja huulituotteet. Meikit myös oikeasti pysyvät lokeroissaan, eivätkä mene matkalaukussa ylösalaisin ollessaankaan sekaisin, mitä epäilin aluksi kovasti.
Meikkilaukku on äärettömän tilava ja nuokin kaikki meikit menivät tuonne heittämällä ja tilaa jäi vielä shopata uusiakin. Laukku on tukeva ja paksua materiaalia, joten paletitkaan eivät ole menneet tuossa rikki. Se kuitenkin joustaa silti sen verran, että muotoutuu hyvin.
Nuo lokerot ovat täydellisen kokoisia! Pieniin menee juuri sopivasti meikkisieni, joka pysyy sitten puhtaana ja erossa muista meikeistä. En siis tarvitse enää mitään erillistä meikkisienen matkakoteloa. Myös peruskokoiset huulipunat mahtuvat täydellisesti pystyyn yhteen lokeroon, joilloin laukun avattuasi näet kaikki vaihtoehdot ja löydät nopeasti etsimäsi.
Pitkään lokeroon menee paletit ja siveltimet. Laukun korkeus on myös riittävä, että juuri paletitkin mahtuvat pystyyn tai sitten siveltimien alle makaamaan. Materiaali on vettähylkivää ja pysyy hyvin puhtaana. Laukun päällä kätevä kantokahva ja plussaa tyylikkäästä ulkoasusta. Näitä kyllä saatavana villimmissäkin kuoseissa, jos sellaisista tykkää.
Kaikista suurin plussa tässä meikkilaukussa on se kun avaat sen pöydälle, niin näet ja saat kaiken helposti ilman kaivamista. Laukkua ei tarvitse tavallaan purkaa koko matkan aikana. Ja tietenkin kunnolla vetskarilla kiinnitettävässä laukussa kaikki pysyy kyydissä mukana. Vetskarit kestävät myös hyvin käyttöä, vaikka tilaankin kyllä aina keväällä uuden, sillä kuitenkin likaantuu vuoden aikana ja onhan tuo naurettavan halpa 😅
Mutta joo siis aivan täydellinen meikkilaukku matkalle ja miksei kotikäyttöönkin, jos tykkäät pitää/meikkisi mahtuvat maikkilaukkuun. Itselläni kaikki kotona telineissä meikkipöydällä tai sen ympäristössä. En nyt laita linkkiä tähän kun Ebayn linkit vaihtuu/vanhenee niin usein, mutta jos haluat tuollaisen niin kirjoita hakukenttään:
Fashion travel cosmetic makeup bag toiletry case wash organizer hanging pouch
Ensi viikolla tulee sitten muun kosmetiikan osalta tällaista samantyyppistä postausta. En kyllä tiedä onko näissä päätä tai häntää, mutta itse ainakin tykkään lueskella kaikkia pakkaukseen liittyviä postauksia ja etenkin katsoa pakkauvideoita YouTubesta. En todella tiedä miksi, mutta ovat jotenkin todella koukuttavia 🙈
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti