Tällä kertaa tulisi vähän kosmetiikasta poikkeavaa postausta, nimittäin hauska idea teille tuleviin kesän juhliin: Mojitobar. En edes tiedä mistä sain idean tällaisen toteuttamiseen, mutta ideointi lähti siitä, että halusin tarjota vappuna ystävilleni jotakin hieman spesiaalimpaa pelkän perinteisen boolin sijasta. Ajattelin sen olevan myös kiva idea, että jokainen saisi tehdä itselleen juuri sellaisen drinkin kuin itse haluaa.
Perinteinen Mojito voi olla mielipiteitä jakava juoma sen kirpeyden/happamuuden vuoksi, mutta Mojitostahan voi tehdä mielettömän monia muunnelmia samalla pohjareseptillä. Eri ravintoloissa maistetuista variaatioista lempparikseni on ehdottomasti noussut mansikka, sekä limoncello, eli sitruunalikööri pohjainen mojito.
Näihin voi siis todellakin tehdä vaikka mitä variaatioita, mutta niinsanotut pakolliset tarpeet, joita on oltava ovat:
- Vaalea rommi (tummakin käy, mutta muuttaa drinkin värin rumaksi)
- Ruokosokeria
- Minttua
- Limeä
- Vichyä
Lisäksi voi hankkia:
- Limoncello (sitruunalikööriä)
- Kuohuviiniä (netistä löytyy hyviä kuohuviinipohjaisia Mojito reseptejä)
- Mansikoita
- Vadelmia
- Tölkkimangoa (tuore mango harvoin tarpeeksi kypsää muussattavaksi)
- Mustikoita
- Ananasta
Muita en ole testannut, mutta varmasti oikeastaan mikä tahansa murskautuva hedelmä tai marja käy. Testaa rohkeasti! Näiden muunnelmien avulla löytyy varmasti jokaisen vieraasi makuun sopiva vaihtoehto 👌
Tuossa näette tämän ohjeen, jota voi soveltaa mielensä mukaan. Ja kaikista tärkeintä on, että teet ohjeen näkyville, sillä muuten koko juhlat kuluvat siihen, että selität valmistusohjeita jokaiselle ja kaikki kyselevät jatkuvasti 😅
Baarin koostaminen kannattaa aloittaa valitsemalla sopivat lasit. Tässä tapauksessa niiden tulee olla tarpeeksi suuria, jotta kaikki ainekset mahtuvat mukaan. Mielestäni nuo tuollaiset "tölkkimukit" ovat hauskan näköisiä ja sopivat tähän mainiosti. Prismassa esimerkiksi myydän noita todella edullisesti...olisiko ollut noin 20e/12kpl. Halusin laittaa ne pöydälle esille samanlaisen paperin päälle, jollainen on ohjeen pohjana ihan visuaalisista syistä.
Seuraavaksi tuo tumma sokeri mittoineen ja muut valitsemasi ainekset. Huomioi, että minttua ja limejä kuluu yllättävän paljon, sillä niitä menee joka drinkkiin makuvalinnasta huolimatta, että niitä kannattaa varata ihan kunnolla.
Seuraavaksi pitää varata mitta viinaksille ja Mojitoon tärkein on murskaaja. Omani tuli joskus laivalla myytävän rommipullon mukana, mutta noitakin myydään lähes kaikkialla ja ainakin keittiötarvike liikkeissä.Sitten viinakset eli vaalea rommi ja Limoncello -likööri. Noiden tarvittavia määriä voi laskeskella senttien perusteella suhteessa reseptin senttimääriin ja miettiä kuinka monta drinkkiä vieraasi mahtaisivat juoda per naama. Mikäli baarin kustannukset uhkaavat nousta liian korkeiksi, voit ehdottaa kustannusten jakoa, nyyttärimeininkiä siten, että jokainen tuo jokatakin tai sitten ilmoittaa kutsussa, että ottavat omia juomia lisäksi mukaan. Kukaan ei tästä varmasti loukkaannu. Tuoreille marjoille ja viinoille varsinkin hintaa kertyy nopeasti paljon 😏
Lopuksi tarjolla tulee olla Vichyä. Itse ostin sekä tavallista että sitruunan makuista. Vichyjen/kivennäisvesien makuja voit myös miettiä hieman marjojen ja hedelmien mukaan, että mikä mahtaisi sopia. Näitä kannattaa varata myös ihan kunnolla. Jäitä myös pakkaseen valmiiksi ja mielellään johonkin kulhoon, josta helppo ottaa. Ihmisillä palaa vain hermo, jos joutuvat niitä irrottelemaan muoteista tai jääpalapusseista. Itse irrottelin jo edellisenä iltana valmiiksi laakeaan vatiin pakastimen ylimpään lokeroon.
Pillit ovat myös melko pakollisia ja huom! Osta noita isoja/leveitä pillejä, jotta eivät tukkeudu jatkuvasti hedelmä- ja marjamurskasta. Näyttävät kyllä kuvassa normaaleilta, mutta ovat perinteisiä paksumpia. Kivana lisänä ja avuksi vieraille oman kolpakkonsa tunnistamisessa toimivat drinkkitikut. Itse olen keräillyt noita ympäri maailmaa ja ne kestävät konepesun. 😍 En valitettavasti tiedä myydäänkö noita missään... ehkä jostakin ravintolasta saisi ostaa tai sitten jotkut baaritarvikeliikkeet voisivat myydä.
Lopuksi pikku vinkki, jota ei tule ajatelleeksi ennen kuin tilanne tulee eteen. Eli mihin vieraasi tyhjentävät lasistaan kaikki hedelmämurskat juoman juotuaan. Noh nopeasti kehitimme sellaisen ratkaisun, että laitoin ison siivilän lavuaariin, johon jätteet sai käydä kaatamassa ja siinä valuttuaan ne on sitten helppo myöhemmin kipata biojätteeseen. Vessanpönttöä en suosittele sen tukkeutumisvaaran vuoksi.
Sitten ei muuta kuin nauttimaan. Ja on muuten oikeasti hyvää! Uudeksi lemppariksi vappuna meillä nousi Limoncello-mango-minttu-lime- yhdistelmä! Lopuksi vielä pari kuvaa vapulta. Ja tätä Mojitobaaria voi hyödyntää toki juhlissa ympäri vuoden, mutta jotenkin se mielestäni parhaiten sopii kesään. Aion varmasti toteuttaa tällaisen vielä tänä kesänä uudelleenkin.
Säiden puolesta kesä on jo käynnissä, toivotaan että myös pysyy tällaisena. Lähiviikkoina tulossa taas kosmetiikkaan liittyviä postauksia kosmetiikan pakkaamiseen liittyen, sillä oma lomani on ihan käsillä. Alle kaksi viikkoa Santorinin matkaan! 😍 Ja pahoittelut, etten ole nyt viime viikkoina ihan pystynyt siihen perinteiseen postaus/viikko tahtiin, sillä koulutehtäviä on pitänyt paahtaa oikein urakalla, sillä kesäkurssien deadlineja on loman aikana, niin kaikki pitää tietenkin saada tehtyä alta pois ennen matkaa :/ Kiireestä huolimatta aivan ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti